SUOMEN VESITIET RY perustettiin vuonna 1981

Yhdistyksen toiminnan tavotteena on alusta lähtien ollut vesiteiden ja vesiliikenteen toimintaedellytysten edistäminen ja kehittäminen sisävesien lisäksi myös rannikolla.
Aluksi yhdistyksen toiminta keskittyi kuitenkin lähinnä Sisä-Suomen vesireittien parantamiseen sekä Kymijoen kanavointi-mahdollisuuksien selvittämiseen.   Tavoitteena on ollut Suomen liikennejärjestelmän tarkoituksenmukainen ja tehokas hyödyntäminen huomioiden tämän päivän asiakkaiden tarpeet, liiketoimintamahdollisuudet, kuljetuskustannukset, ympäristö-kysymykset ja eurooppalainen kehitys. Yhditys on myös pyrkinyt toiminnallaan edistämään ja vaikuttamaan vesiliikennekaluston ja infrastruktuurin kehittämiseen.

 

Jäseninä yhdistyksessä on alusta lähtien ollut kuntia, kaupunkeja, yrityksiä,  yhteisöjä sekä myös yksityishenkilöitä. Yhdistykselle on tärkeää, että Jäsenkunnassa on edustettuina useat eri toimialat ja tahot, kuten metsäteollisuus, muu teollisuus, kuljetus- ja logistiikkaoperaattorit sekä luonnollisest kaupungit, kunnat ja valtion viranomaistahot. 

Yhdistyksen nimi oli vuoteen 2019 asti Suomen Vesitieyhdistys ry. Vuonna 2019 tehtiin nimen muutos ja nimeksi tuli Suomen Vesitiet ry.

Yhdistyksen syntysanojen ajankohta voidaan osoittaa hyvin tarkasti, jopa miltei minuutilleen.
Se on melko harvinaista yhdistysten historiassa.

Vuonna 1979, 11. kesäkuuta klo 18.00 neljä miestä kokoontui ravintola Vanhassa Kellarissa Helsingissä nauttimaan illallista, ja siinä lomassa pohtivat mieltään kiinnostavia asioita. Pohtimisen tulos konkretisoitui lähes kaksi vuotta myöhemmin pidetyssä suuressa kokouksessa Helsingin Säätytalolla.

 

Vuonna 1980, 14. lokakuuta Kanavakunnnan vuosikokouksessa tehty päätös tähtäsi siihen, että jäseniksi tulisi kuntia sekä alaan liittyviä teollisuusyrityksiä ja järjestöjä ynnä yksityisiä henkilöitä mahdollisimman laajasti.

 

Vuonna 1981, 16. maaliskuuta päivätyssä kokouskutsussa hahmoteltiin tulevan yhdistyksen toimiala näin: ”Yhdistyksen toiminta tulee olemaan jatkoa Järvi-Suomen kanavatoimikunnan työlle, joka on nyt katsottu tarpeelliseksi laajentaa siten, että tavoitteeksi tulee koko maan – myös rannikoiden – vesitieverkon kehittäminen toimintakykyiseksi kokonaisuudeksi."

 

Yhdistyksen toiminta aloitettiin todella komeasti: Suomen Vesitieyhdistys r.y. Vattenvägföreningen i Finland r.f.:n perustuskokous pidettiin 9. huhtikuuta 1981 Helsingin Säätytalolla.

Vanhan Kellarin palaveriin oli silloinen TVH:n pääjohtaja Jouko Loikkanen kutsunut muutamia Järvi-Suomen kanavatoimikunnan edustajia. Paikalla olivat DI Tauno Saavalainen, johtaja Olli Mustonen ja Erkki Vasama Keski-Suomen Maakuntaliitosta.

 

Loikkanen esitti illalliskumppaneilleen, että perustettaisiin Suomen Vesitieyhdistys, koska maassa oli jo mm. Suomen Tieyhdistys. Sen toiminnan ja asiat Jouko Loikkanen TVH:n pääjohtajana erinomaisesti tunsi.

 

NELIKKO KANNTTI AJATUSTA JA AJATUS JÄI "KYTEMÄÄN"

 

Herrat soittelivat toisilleen ja muillekin, keskustelivat tapaamisten yhteydessä asiasta, pohtivat keitä henkilöitä yhdistykseen tulisi ottaa mukaan, mikä sen toimintaperiaate olisi jne. Tätä itämisaikaa kesti miltei kaksi vuotta ennen kuin tositoimiin ryhdyttiin.

 

Yhdistyksen suunnittelijat pitivät selvänä, että se jatkaisi Järvi-Suomen kanavatoimikunnan työtä. Itse asiassa kanavatoimikunta jo 14. lokakuuta 1980 pitämässään vuosikokouksessa hahmotteli hyvin pitkälle sen organisaatiomallin, jonka mukaan ja pohjalta uusi yhdistys sitten aikanaan synnytettiin.

 

Maaliskuun 16., 1981 päivätyssä kokouskutsussa hahmoteltiin tulevan yhdistyksen toimiala näin: ”Yhdistyksen toiminta tulee olemaan jatkoa Järvi-Suomen kanavatoimikunnan työlle, joka on nyt katsottu tarpeelliseksi laajentaa siten, että tavoitteeksi tulee koko maan – myös rannikoiden – vesitieverkon kehittäminen toimintakykyiseksi kokonaisuudeksi.

 

Kanavatoimikunnan vuosikokouksessaan 14. lokakuuta 1980 tekemä päätös tähtäsi siihen, että jäseniksi tulisi kuntia sekä alaan liittyviä teollisuusyrityksiä ja järjestöjä ynnä yksityisiä henkilöitä mahdollisimman laajasti. Taustaa tälle perustamishankkeelle olivat luoneet mm. muuttunut ja edelleen muuttuva energiatilanne, vesikuljetuskaluston kotimainen kehitystyö, vesiteittemme kapasiteetin ja hoitotoimien lisäämistarve ja eduskunnan enemmistön aloitepohjalta kevättalvella ilmaisema myötämielisyys”.

 

Kutsun olivat allekirjoittaneet silloinen Kuopion läänin maaherra Kauko Hjerppe, kaupunkiliiton toimitusjohtaja L. O. Johansson, TVH:n pääjohtaja Jouko Loikkanen, kanslianeuvos Olli Mustonen ja Metsäteollisuuden Keskusliiton toimitusjohtaja Matti Pekkanen.

 

Yhdistys perustettiin Helsingin Säätytalolla todella komeasti 9.4.1981

Suomen vanhojen aatelissukujen vaakunoiden alle oli kutsuttu ja saatu kaikkiaan 117 kansalaista, joukossa runsaasti maaherroja,  vuorineuvoksia, pankinjohtajia, toimitusjohtajia, kunnanjohtajia, johtajia ja poliitikkoja. Ei tämä tietystikään mikään ihme ollut, sillä olihan Loikkanen tehnyt merkittävän poliittisen uran, jonka aikana hän oli tullut tuntemaan Suomen tasavallan merkittävimmät talouselämän vaikuttajat, johtavat virkamiehet, kunnalliset vaikuttajat ja lähes kaikki poliitikot.

 

Loikkanen oli junaillut asian niin, että perustavan kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin eduskunnan puhemies Johannes Virolainen. Esitelmien "Tulevaisuuden laivat Suomessa", professori Juhani Sukselainen ja "Tulevaisuuden vesitiet Suomessa", rakennusneuvos Jarkko Saisto,  jälkeen päätettiin yksimielisesti perustaa Suomen Vesitieyhdistys.

 

”RASKASTA SARJAA”

 

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin eläkkeellä oleva Nesteen vuorineuvos Uolevi Raade ja hallitukseen jäseniksi vuorineuvos Fredrik Castren, ylijohtaja Panu Haapala, kansliapäällikkö Taisto Heikkilä, johtaja Aulis Hiekko, toimitusjohtaja Niilo Hämäläinen, pääjohtaja Simo Jaatinen, pääjohtaja Jan-Erik Jansson, pääjohtaja P. W. Jokinen, pääjohtaja Jouko Loikkanen, kaupunginjohtaja Pekka Paavola, hallitusneuvos Kalevi Perko, toimitusjohtaja Pentti Salmi, osastopäällikkö Olavi Syrjänen, kunnanjohtaja Veikko Tikkanen ja metsäneuvos Mikko Wuoti.

 

Hallituksessa oli siis vahvoja miehiä. He edustivat mahtavaa metsäteollisuutta, muuta teollisuutta, kunnalliselämää ja valtion virastoja. Olisi luullut, että yhdistykselle olisi varsin helppoa panna vesitieasiat järjestykseen. Mutta ei se niin vain käynyt. Vesitieyhdistys törmäsi valtiovarain- ja liikenneministeriön virkamiesten lujaan vastustukseen, minkä vuorineuvos Raade joutui pari vuotta myöhemmin toteamaan.

 

Perustava kokous nimesi myös 46 -jäsenisen vesitievaltuuskunnan, jonka puheenjohtajaksi valittiin akateemikko Ilmari Hustich. Valtuuskuntaan valittiin hänen lisäkseen mm. KOP:n pääjohtaja Veikko Makkonen, kenraali Lauri Sutela, hallituksen puheenjohtaja Aatos Erkko (Sanoma Oy), MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto, ministeri Tankmar Horn (Wärtsilä), toimitusjohtaja Jaakko Ihamuotila (Neste), ministeri Olavi J. Mattila, vuorineuvos Jouko Sere (Rauma-Repola), vuorineuvos Aarne J. Aarnio (Pellos-Puhos), vuorineuvos Cay Ehrnrooth (Schauman), kansliapäällikkö Reino Uronen (maa- ja metsätalousministeriö), kansliapäällikkö Bror Arne Napoleon Wahlroos (kauppa- ja teollisuusministeriö), 13 maaherraa, 7 kaupungin- tai kunnanjohtajaa, joukko virkamiehiä, uittopäälliköitä ja johtajia.

YHDISTYKSEN TARKOITUS

 

Yhdistys määritti tarkoituksekseen: ”Toimia Suomen vesiliikenteen kehittämiseksi ottaen samalla huomioon vesistöjen muut käyttömuodot sekä virkistys- ja ympäristökysymykset.”

Tarkoitusta selvennettiin 4. pykälässä: ”Tarkoitustaan yhdistys pyrkii toteuttamaan tekemällä esityksiä vesiteiden rakentamisesta ja parantamisesta sekä vesiliikennekaluston kehittämisestä tehostamalla alan intressiryhmien yhteistyötä, järjestämällä kokouksia, esitelmätilaisuuksia ja kursseja, toimittamalla julkaisuja ja pitämällä yllä kansainvälisiä yhteyksiä”.

Varmuuden vuoksi vielä merkittiin sääntöihin: ”Yhdistyksen tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän ansion hankkiminen siihen osallisille. Yhdistys ei harjoita liiketoimintaa”.

 

Alku oli siten hyvin toiveikas. Muutenhan tämän tason vaikuttajat eivät olisi ryhtyneet hallituksen tai valtuuskunnan jäseniksikään.

 

Vesitieyhdistyksen hallitus ryhtyi toimeen. Aluksi keskityttiin jäsenhankintaan. Vuoden loppuun mennessä yhdistykseen olikin liittynyt 38 kuntaa, 81 yritystä ja yhteisöä ja 88 yksityishenkilöä. Vuoden aikana annettiin lausunto satamahallintotoimikunnan mie-tinnöstä ja tutustuttiin Keiteleen - Päijänteen kanavahankkeeseen paikan päällä.

 

JÄSENIÄ RUNSAASTI

 

Seuraavan vuoden aikana jäseniä liittyi niin, että henkilöjäseniä oli 100, kuntia 53, yrityksiä 21 ja muita yhteisöjä 74. Heti alusta saakka Suomen Vesitieyhdistys paneutui Sisä-Suomen vesireittien parantamisen ohella Kymijoen kanavointimahdollisuuksien selvittämiseen. Siitä tulikin ns. ikuisuuskysymys, kunnes se ainakin toistaiseksi haudattiin hallituksen iltakoulussa syksyllä 2000. Myös kotimaisen pientonniston asemaan yhdistys kiinnitti vakavaa huomiota, ja tähän asiaan palattiin useasti lähimpinä vuosina.

Tosin Loikkanen ja Saisto toimivat jo aikaisemminkin vesitieasioissa. He kävivät jo 1979 pääministeri Mauno Koiviston luona esittelemässä Keiteleen – Päijänteen kanava-asiaa. Se ei suuresti kiinnostanut pääministeriä. Hän jopa – muka tietämättömänä - kyseli, että ”virtaavatko vedet sieltä Keiteleeltä etelään?” Senhän jokainen kansakoulun/peruskoulun käynyt suomalainen tiesi, että näin on.

Mutta Kalevi Sorsa suhtautui Keiteleen – Päijänteen kanavaan suosiollisesti. Hän sanoi Loikkaselle, että demareissa on ainakin kaksi vesiteitten ja Keiteleen kanavan kannattajaa, hän ja Niilo Hämäläinen.

 

RAADE ENNAKOI VAIKEUKSIA

 

Vuorineuvos Uolevi Raade ennakoi tulevaa kehitystä vuoden 1983 vuosikokouksessa. Hän oli havainnut, että lähivuodet eivät ole helppoja:

Lähivuodet eivät vesiteiden lisärakentamisen kannalta näytä erityisen lohdullisilta, ei erityisesti edellä viitattujen käsitysten vuoksi (yrittäjien ja muiden toimijoiden arkuus, yhteistyön puute), vaan esimerkiksi liikenne- ja valtiovarainministeriöiden piiristä kaikuvat kannanotot eivät ole vain lohduttavia. On ilmeistä, että uutta ajattelua voi aikaansaada vain yhdistyksen tapainen elin. Työ on vaikeata. Muun muassa virkamies-kunnassa esiintyy uutena ilmiönä aktiivisjulkinen eräitä yhdistyksen piirissä tärkeinä pidettyjä hankkeita vastaan. Työtä asennemuokkauksen piirissä meillä näin ollen on”.

 

Suomen Vesitieyhdistys antoi seuraavina vuosina lausuntoja monista hankkeista, järjesti seminaareja, tutustui ulkomaisiin kohteisiin, ponnisteli Keiteleen – Päijänteen kanavan rakentamisen puolesta ja tuki muitakin vesitiehankkeita. Mutta alkuinnostus hiipui, ja laman aikana alkoi jäsenmäärä vähentyä, sillä mm. monet kunnat jättivät maksamatta vaatimattomatkin jäsenmaksunsa.

 

Keiteleen kanava saatiin vihdoin valmiiksi 1993. Se on kuitenkin tavallaan torso, sillä se vaatisi vesitien merelle, Suomenlahdelle. Silloin kanavaa voitaisiin käyttää monipuolisesti ja täysimääräisesti.

 

”LUOTIIN PITKÄN AIKAVÄLIN RUNKO”

 

1993 vuosikokouksessa luotiin pitkän aikavälin toimintasuunnitelman runko. Sen keskeisimmät tavoitteet olivat:

  1. Ympäristövaikutusten selvittäminen eri kuljetusmuotojen osalta;

  2. Vesiteitten ympäristöystävällisen luonteenpiirteen korostaminen;

  3. Sisävesiliikenteen kehittäminen sinällään ja osana logistista toimitusketjua;

  4. Kansainvälisyyden korostaminen erityisesti hyödyntämällä ulkomaisia kontakteja ja laajentamalla näkemystä sisävesiteitten ohella myös kansainväliseen meriliikenteeseen;

  5. Teollisuuden kuljetustarpeiden ohella erityisesti vesiteiden virkistyskäytön edistäminen.

 

Vesitieyhdistys toimi sisävesiteitten kehittämiseksi aloitteellisesti ja aktiivisesti koko 1990 –luvun. Se tuki Järvi-Suomen Kanavat Neuvottelukunnan toimintaa. Neuvottelukunta oli taas erityisen aktiivinen Kymijoen – Mäntyharjun ja Savon kanavien rakentamisen ajaja.

 

Kuvassa: Seppo Koivupuro, joka on ollut SVY:n toiminnassa aktiivisesti mukana alkutaipaleelta asti. Hän osallistui Liikenneviraston vieraana Saimaan kanavan liikennekauden päättäjäsiin 23.1.2014 Ilistoen kerhotalolla.

LISÄÄ TAVOITTEITA

 

Vesitieyhdistys antoi 1990 –luvulla lukuisia lausuntoja vesitieliikennettä koskevista asioista. Se piti yhteyttä eduskunnan kanavaryhmään, joka pyrki vesiteitten kehittämiseen.

Syksyllä 2001 yhdistyksen hallitus totesi, että vesiliikenne tarvitsee myönteistä julkisuutta. Myös vesiteitten vahvuustekijät ja ympäristöystävällisyys on saatava näkyvämmin esille.

Samalla katsottiin, että ”Vesitieyhdistys tarvitsee vahvan yhteisen tahtotilan, hankkeiden entistä selvemmän priorisoinnin ja jäsenpohjan laajentamisen. Liikennepoliittiseen keskusteluun on saatava oikeaa tietoa, faktoja, selvityksiä ja aktiivista tiedottamista. Ympäristöjärjestöihin tulee saada luoduksi yhteydet, vesiteitten aluepoliittista merkitystä on korostettava ja uusia yhteistyökumppaneita on hankittava mm. matkailun puolelta”.

 

Yhdistys teki mm. Merenkulkulaitoksen kartta- ja väyläosastolle useita aloitteita sisävesireittien monipuolistamiseksi ja kehittämiseksi.

 

Vuoden 2001 lopussa yhdistyksessä oli henkilöjäseniä 111, kuntajäseniä 25, yritysjäseniä 42 ja yhteisö- ja yhdistysjäseniä 36.