Nobel -palkitun Gabriel Garcia Marguezin kuuluisan romaanin nimeä ”Rakkautta koleran aikaan” hävyttömästi karrikoiden välitämme muutaman tuokiokuvan Saimaalta ja Saimaan kanavalta uuden purjehduskauden auettua pandemian säestyksellä maalis-huhtikuun taitteessa.
Poikkeustilan rajoitukset sisävesillä
Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan rajoitukset eivät tee poikkeusta sisävesilläkään, joten liikennekausi on jouduttu aloittamaan aivan ennen kokemattomin keinoin. Laivojen miehistön ei sallita poistua satama-alueelta – eikä juuri laivastakaan – muuten kuin syväysmerkkiä tarkastamaan tai roskapussia kiikuttamaan. Me agentitkin olemme opetelleet uutta käyttäytymistä, kun alusten sisätiloihin ei välttämättä mennä. Alan viehättävät perinteet, kuten kapteenin kanssa kahvittelu messissä on pitänyt korvata etäisyyttä korostavalla tapakulttuurilla. Käsipäivääkään ei sanota vaan käyttöön on otettu pidättyvämpiä tervehtimismuotoja; erään kipparin kohdalla tarkoittaen potkaisua agentin nilkkaan.
Nämä varotoimenpiteet tarvitaan viruksen leviämisen estämiseksi, eikä niitä ole kyseenalaistettu laivan partaan kummallakaan puolella. Kipparit ja muu päällystö tietenkin kokevat olevansa laivassa kuin eristyssellissä eikä agentin auta lohdutukseksi juuri vitsailla ”maisemien jatkuvasta vaihtumisesta”. Viime päivinä olemmekin tehneet heidän toivomuksestaan hankintoja aluksissa palvelevien viihtyvyyttä lisäämään ja eristyksessä olemisen kipuilua helpottamaan.
Miehistölle piristystä
Hollantilaislaivan virkistystaso kiipesi uusiin lukemiin lämmitettävän porealtaan hankkimisen myötä ja näin rahtilaivassakin otettiin merkittävä askel kohti risteilijän matkustusmukavuutta. Saksalaisvarustamon operoiman Saimaan nimikkoaluksen harrastusmahdollisuuksien ja pentterin tuoretuotteiden kartuttamiseksi toimitimme myös purkillisen eläviä onkimatoja. Miehistön elinoloja voi siis kohentaa muutenkin kuin lataamalla saldolisäystä prepaid -liittymiin.
Rahdattavaa riittää
Hyvän terveydentilan ylläpitämisen jälkeen seuraavaksi tärkeintä on, että teollisuutemme vienti- ja tuontikuljetukset toimivat ja rahdattavaa riittää, täältä Suomen sisävesiltäkin. Kohtaamisia tarvitaan myös koronan aikaan; niin rahdinantajan ja varustamon kuin aluksen päällikön ja agentinkin välillä vaikka totutuista normeista vähän poiketaankin.
Ja kohtaavat täällä Saimaalla joskus työt ja harrastukset sekä erilaiset väylätkin; samaan näkymään voi mahduttaa syväväylän ja maamme kauneimman golfkentän, Tuosan saaren nelosväylän!
Teksti: Kimmo Kuukka, C & C Port Agency Finland Oy Ltd, Suomen Veistiet ry:n jäsenyritys
Kuva: Atte Kuukka
Comments